Minkälaista on apteekkikosmetiikka?

Iho on ihmisen suurin elin ja pohjoismaiden vaihtelevassa ilmastossa ihmisen iho tarvitsee säännöllistä hellää, mutta tehokasta hoitoa. Ihoon kohdistuu muun muassa sekä fyysisiä että kemiallisia rasitteita, kuten kuumuutta, kylmyyttä, kosteutta, kolhuja, mikrobeja, naarmuja ja auringon mukana tulevaa UV-säteilyä. Ihon hengittävänä ja puhtaana pitäminen sekä suojaaminen on erittäin tärkeää kaikkien ulkoisten uhkien, kuten esimerkiksi juuri kylmyyden tai UV-säteilyn varalta. Apua on kuitenkin aina saatavilla, esimerkiksi hypoallergisten ja laadukkaiden apteekkituotteiden muodossa.

Korkealuokkainen apteekkikosmetiikka

Apteekkikosmetiikka tarjoaa apua kaikille ihotyypeille, eli myös herkälle iholle, joka vaatii aina omat erityiset hoitotuotteensa. Tarjolla on apua myös erilaisista ihosairauksista ja -ongelmista kärsiville henkilöille. Ihonhoitosarjoja löytyy niin normaali-ihoisille, atoopikoille kuin aknesta kärsivillekin. Apteekista löydät muun muassa tunnetut Vichyn, Louis Widmerin, Favoran ja Acon laadukkaat kosmetiikkatuotteet.

Favora

Favora-ihonhoitosarja on valmistettu herkän ihon hoitoon. Raaka-aineet ovat turvallisia, eivätkä ne sisällä minkäänlaisia hajusteita tai väriaineita. Hoitavia ainesosia on poikkeuksellisen paljon. Herkkä iho tarvitsee hellävaraista puhdistusta, säännöllistä kosteutusta ja ihoa tehokkaasti suojaavia ainesosia.

Aco

Ihonhoitosarjaan kuuluu laadukkaita, erityisesti herkälle ihotyypille suunnattuja kosmetiikkatuotteita. Aco tarjoaa tarkkaan valitut raaka-aineet, ruotsalaisen korkealuokkaisen ammattitaidon ja vastauksen moniin iho-ongelmiin.

Louis Widmer

Tuotteet valmistetaan asiantuntevien ihotautilääkäreiden tarkassa valvonnassa. Louis Widmer –ihonhoitotuotteet perustuvat tietoon, vankkaan ammattitaitoon ja vuosia kestäneeseen dermatologiseen tietämykseen. Louis Widmerin –tuotteet ovat erittäin hellävaraisia ja tunnettuja siedettävyydestään.

Vichy

Vichy on todella suosittu ranskalainen apteekkikosmetiikkasarja, joka tarjoaa korkealuokkaiset, hypoallergiset tuotteet naisille ja miehille. Vichy on kehitetty pätevien ihotautilääkäreiden valvonnassa. Vichy-tuotteet ennaltaehkäisevät ja korjaavat ihon pinnan kuivuutta, ryppyjen syntymistä, ihon fysiologista epätasapainoa ja selluliitin muodostumista.

Sebamed

Tämä hoitosarja hoitaa ja ylläpitää herkän ihon tervettä tasapainoa. Sebamed-sarjan pH on iholle ystävällinen 5,5. Sarjan tuotteet kuuluvat ihon tasapainoa ja suojamekanismeja tukeviin tuotteisiin. Sarjan raaka-aineet ovat puhdasta, farmaseuttista laatua.

Eucerin

Eucerin on kansainvälisesti paras ja johtava lääketieteellisen ihonhoidon tuotemerkki. Ihotautilääkärit suosittelevat Eucerin-ihonhoitotuotteiden käyttöä kaikille ihotyypeille. Sarjassa on sekä hajusteetomia että miedosti hajustettuja tuotteita.

Hajusteettomat tuotteet ihonhoidossa, muussa kosmetiikassa ja tuoksuissa lisääntyvät koko ajan sillä monilla suomalaisilla on erittäin kova hajusteallergia.